Seuraan aktiivisesti Suomen ja maailman taloutta. Uutisissa
puhutaan paljon kestävyysvajeesta, aprikoidaan ollaanko kuinka syvässä
taantumassa ja pelätään lamaa. Normaalin työtätekevän ihmisen elämään
talouspuheet tuo ehkä epävarmuutta omasta työpaikasta, mutta muutoin epävarmat talousnäkymät
eivät vaikuta sen enempää lompakon paksuuteen kuin yöunien syvyyteenkään. Mutta
miksi talousasioista asioista ollaan sitten niin kovin huolissaan?
Maailman talouden taloudellinen ajattelu perustuu jatkuvaan
kasvuun. Kaikki on talouden suhteen hyvin niin kauan kuin kulutus ja sen myötä tuotanto
kasvavat. Jos tuotanto ei kasva kulutuksen tahdissa tai jos kulutus vähenee ja
tuotanto tuottaa liikaa, ollaan vaikeuksissa. Mutta mitä tarkoittaa käytännössä
jatkuva kasvu?
Puolisoni Hannu syö nyt lautaselta vatsansa täytöksi aika
tutuksi tulleen määrän ruokaa. Jatkuvan kasvin malli odottaisi, että Hannu syö
joka päivä esimerkiksi 0,5 % enemmän ruokaa. Tämä tarkoittaisi sitä että vuoden
kuluttua tästä päivästä Hannu söisi miltei kaksi kertaa enemmän kuin nyt, siis 182
% enemmän.
Jatkuvan kasvun malli odottaisi siis käytännössä että
jokainen ihminen työskentelee joka kuukausi tehokkaammin tai enemmän kuin nyt.
Jatkuvan kasvun malli olettaa myös kulutushyödykkeiden kulutuksen kasvavan
jatkuvasti. Ihmisen tärkein tehtävä on olla kulutusyhteiskunnassa tuottelias työntekijä
ja ahkera kuluttaja. Mutta jos jokainen ihminen kuluttaa jatkuvasti enemmän,
silloin se tarkoittaa sitä, että pian tarvitsemme kaksi maapalloa tyydyttämään
kaikkea niitä tarpeita mitä tarvitsemme. Perehdyn seuraavassa kirjoituksessani
enemmän siihen, mitä voimme tehdä saavuttaaksemme taloudellinen tasapainon maapallomme
kestävyyskyvyn rajoissa.
Yläasteella minua opetti mukava ja asiallinen historian ja yhteiskuntaopin
opettaja, Asmo Matero. Hän näytti taulukkoa, joka kertoi talousluvuista. Hyvin
realistisesti Asmo kertoi meille, että välillä talous on kasvanut hyvin ja
välillä hidastunut hyvin radikaalisti, kuten yhdeksänkymmenen luvun lamassa
tapahtui. ”Mutta koska talous ei voi koskaan koko ajan kasvaa, tulemme ennemmin
tai myöhemmin kokemaan jonkinlaisen laman tai taantuman”, Asmo kertoi, ja
muistan hänen tämän lauseensa vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti