Jatkuvaa kasvua?

Talousajattelua kulutusyhteiskunnan jäsenenä, osa 1.

Seuraan aktiivisesti Suomen ja maailman taloutta. Uutisissa puhutaan paljon kestävyysvajeesta, aprikoidaan ollaanko kuinka syvässä taantumassa ja pelätään lamaa. Normaalin työtätekevän ihmisen elämään talouspuheet tuo ehkä epävarmuutta omasta työpaikasta, mutta muutoin epävarmat talousnäkymät eivät vaikuta sen enempää lompakon paksuuteen kuin yöunien syvyyteenkään. Mutta miksi talousasioista asioista ollaan sitten niin kovin huolissaan?

Maailman talouden taloudellinen ajattelu perustuu jatkuvaan kasvuun. Kaikki on talouden suhteen hyvin niin kauan kuin kulutus ja sen myötä tuotanto kasvavat. Jos tuotanto ei kasva kulutuksen tahdissa tai jos kulutus vähenee ja tuotanto tuottaa liikaa, ollaan vaikeuksissa. Mutta mitä tarkoittaa käytännössä jatkuva kasvu?

Puolisoni Hannu syö nyt lautaselta vatsansa täytöksi aika tutuksi tulleen määrän ruokaa. Jatkuvan kasvin malli odottaisi, että Hannu syö joka päivä esimerkiksi 0,5 % enemmän ruokaa. Tämä tarkoittaisi sitä että vuoden kuluttua tästä päivästä Hannu söisi miltei kaksi kertaa enemmän kuin nyt, siis 182 % enemmän.

Jatkuvan kasvun malli odottaisi siis käytännössä että jokainen ihminen työskentelee joka kuukausi tehokkaammin tai enemmän kuin nyt. Jatkuvan kasvun malli olettaa myös kulutushyödykkeiden kulutuksen kasvavan jatkuvasti. Ihmisen tärkein tehtävä on olla kulutusyhteiskunnassa tuottelias työntekijä ja ahkera kuluttaja. Mutta jos jokainen ihminen kuluttaa jatkuvasti enemmän, silloin se tarkoittaa sitä, että pian tarvitsemme kaksi maapalloa tyydyttämään kaikkea niitä tarpeita mitä tarvitsemme. Perehdyn seuraavassa kirjoituksessani enemmän siihen, mitä voimme tehdä saavuttaaksemme taloudellinen tasapainon maapallomme kestävyyskyvyn rajoissa.

Yläasteella minua opetti mukava ja asiallinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Asmo Matero. Hän näytti taulukkoa, joka kertoi talousluvuista. Hyvin realistisesti Asmo kertoi meille, että välillä talous on kasvanut hyvin ja välillä hidastunut hyvin radikaalisti, kuten yhdeksänkymmenen luvun lamassa tapahtui. ”Mutta koska talous ei voi koskaan koko ajan kasvaa, tulemme ennemmin tai myöhemmin kokemaan jonkinlaisen laman tai taantuman”, Asmo kertoi, ja muistan hänen tämän lauseensa vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.