Muutoksen mylleryksessä

Olemme omalla maatilalla muutoksessa. Olemme mieheni kanssa yhdessä perustaneet huhtikuussa osakeyhtiön. Tämän perustetun osakeyhtiön toimiala on katujen ja teiden puhtaanapito. Kiireaika on alkanut, sillä lumi on tullut maahan ja sehän tarkoittaa tietysti auraus- ja hiekoitusreissuja. Mieheni saattaa kiskoitua kolmen aikaan ylös hieroen silmänsä unista pois ja painua hoitamaan sitä pätkää, mihin olemme suuren vastuun Destialta saaneet.

Koitamme sukkuloida navetassa lypsäen ja hoitaen ne lehmät, mitä meillä on. Eikä varsinkaan aamulla voi puolinukuksissa aloittaa lypsyä silloin kun mieli tekee, vaan itselläni on ehdittävä toimistooon työharjoitteluun mielellään ennen puoli yhdeksää. Liikunnan tarvetta navetta on kyllä täyttänyt, saa mukavan aamujumpan aamuisin ja iltaisin toimistotyön vastapainoksi...

Työharjoitteluni on mielenkiintoista. Olen työharjoittelussa kirkkoherranvirastossa. Useimmiten kohtaamamme asiakkaat ovat omaisensa menettäneitä, surevia ihmisiä. Harvemmin enää valitettavasti Puolangalla saadaan iloisia uutisia kastettavista lapsista ja avioliittoon vihittävistä puolisoista. Joten siis olen kohdannut enimmäkseen näitä omaisia, joiden kanssa sitten poisnukkunut saatellaan asianmukaisesti haudan lepoon. Meillä on omaisille kerrottava käytännön asioita ja paperiasioita ja samalla olemme mukana surun käsittelyssä. Vaativassa elämän korkeakoulussa, ja mielenkiintoisessa työssä olen saanut kysyä itseltäni kehittäviä kysymyksiä.

Kotona sitten olisi aina vastassa kaikkea kotitöitä, lapset, koulun kotitehtäviä ja yritysten kirjanpitoa.... Kaikkeen ei millään aika meinaa riittää, eikä jaksaminenkaan. Olen saanut kuitenkin ajateltua niin, että tämä muutoksen tilanne on nyt, joka on tapahtumassa vähitellen. On annettava itselleen anteksi se, ettei kaikkea voi ehtiä eikä jaksaa. En rupea asioita hoitamaan yötuurissa, sillä unistani en tingi. Toinen mistä en tingi on se, että olen äiti lapsilleni. Lapset eivät ymmärrä täysin maidän muutostilannetta. Lapset eivät halua odottaa läheisyyttä vaan kun he haluavat syliin niin miksi en vastaisi lapseni toiveeseen?

Aika menee nopeasti eteenpäin. Viikot vierivät, kuukaudetkin. Muutos tuo muutoksia ja jäämme seuramaan mitä meillä tapahtuu seuraavaksi. Onneksi kaikkea emme tiedä, mutta onneksi on unelmia!

Maatilojen murroksessa

Viimekesänä saimme kuulla ensimmäisen uutisen maidon tuottajahinnan putoamisesta. Talven päälle saimme lisää kylmää vettä niskaan ja tuottajahinta putosi edelleen. Ongelmia ei ole huonon tuottajahinnan takia ei ole kuitenkaan pelkästään maidontuotannossa vaan kaikissa maatalouden muodoissa aina viljanviljelijöistä sikatilallisiin ja kasvihuoneviljelijöihin. Etenkin sosiaalinen media villitsee huhuja, että tuottajahinnoissa tultaisiin vieläkin huonompaan suuntaan. Sosiaalisesta mediasta on saanut kuulla tilojen konkursseista ja suurista talousvaikeuksista.

Maatiloilla tekee nyt tiukkaa, sitä tuskin kukaan viljelijä kiistää. Työt ja arki jatkuvat samanlaisina, menotkin juoksevat eikä maito- tai lihatilin suuruus juuri hymyilytä.  Monet puhuvat maatilojen kriisistä, minä puhuisin murroksesta. Euroopan unioniin liittymisen jälkeen tapahtui edellinen suuri murros, nyt vallitseva tilanne on johtamassa samantyyliseen. Toki jo nyt alkanut murros voi taantua, jos tilanne muuttuu parempaan suuntaan. Mutta kukaan ei pysty kovin luotettavasti ennakoimaan tulevaa. Kaikista pahinta maanviljelijänä tässä murroksessa lieneekin epävarmuus, kysymykset siitä miten saamme peltotuet, miten käy tuottajahinnan jatkossa.

Maatilojen nykyisen kaltainen tilanne voi jatkua, mennä jopa huonompaan suuntaan. Jotkin maitotilalliset tulevat tämän kriisin johdosta lypsämään viimeisen kerran, jotkut sikatilalliset lähettävät viimeiset sikansa teurastamoon. Tuotanto tullee keskittymään lähinnä isommille tiloille ja niille, jotka ovat parhaiten osanneet laskinta käyttää oman tilansa hallinnassa. Maatilojen toiminnassa korostuukin uusi taito: talouden suunnittelu ja ennakointi. Parhaiten taloustaidon hallitsevat tulevatkin selviytymään tästä murroksesta vähimmillä kolhuilla ja pääsevät tilanteen paranemisen jälkeen nopeasti tasapainoon.

Maanviljelijöitä kehottaisin murroksen keskellä ottamaan välillä lepoa maatilan vilkkeestä ja ajattelemaan jotakin muuta. Perhe, parisuhde ja ystävyyssuhteet pitäisi pystyä pitämään tasapainossa, vaikuttaisi tilanne oman maatilan toiminnassa kuinka epävakaalta tahansa. Murroksen keskelläkin ystävyys kantaa ja auttaa huomiseen. Perheestäkin saa voimaa, vaikka välillä kiukutteleva lapsi saa hermon tiukalle.

Pelko maatilojen murroksen syvenemisestä velloo ympärillä jatkuvasti, mutta toivoa ei ole syytä menettää. Jokainen suomalainen tarvitsee leipää pöytään ja haluaa sen leipänsä päälle levitettä ja leikkelettä. Ruuan tuotantoa ja tuottajia tarvitaan niin kauan kuin on syöjiä! Murros velloo aikansa, mutta menee ohitse. Voimme mennä vain eteenpäin ja toivoa, että maanviljelijän korvaamaton rooli ruuantuotannossa ymmärretään asian oikealla vakavuudella mahdollisimman pian.

Susanna Karvonen
MTK-Puolanka, sihteeri
(Julkaistu Puolanka-lehdessä 16.9.2015)

Kun kuolema lopettaa kivut

Olen ollut maatilan töissä pikkutytöstä ja nyt mieheni tilalla olen ollut viljelijänä navetalla mukana vuodesta 2008, tähän päivään liki kuusi vuotta. Kuuden vuoden aikana olen nähnyt monen lehmän elämänkaaren syntymähetkestä kuolemaan. Olen ollut mukana monta kertaa saattamassa lehmää teurasautoon ja valitettavasti olen ollut mukana lehmien lopetuksessa. Lopettamisessa lehmän kunto on mennyt niin huonoksi, ettei ole ollut enää mitään järkevää hoitokeinoa, ainut järkevä hoito on lopetus.

”Kun kuolema lopettaa kivut”, on tullut tutuksi lausahdukseksi. Viimeksi erään lehmän kunto meni huonoksi ja kyselin jo eläinlääkäriltä, että onko paras hoito lopettaminen… Eläinlääkäri kertoi, että lehmää voidaan kyllä auttaa, mutta paranemisennuste on niin huono, että paras hoito on lopetus. Kun katsoin kipeää lehmää silmiin, näin niissä kärsimyksen. Miehelleni sanoin, että nyt loppuu tämän lehmän tuskat ja niin ne loppuivatkin – kuolemaan. Päätös ja lopetus eivät ole koskaan helppoja, mutta aina tilallisena olisi vähiten omia tunteitaan ajateltava kun jokin eläin on kivulias…

Nämä vuodet ovat opettaneet minulle eutanasiasta jotain. Antakaa anteeksi, että rinnastan ihmisiä tässä näihin meidän tuotantoeläimiin, lehmiin. Olen monta kertaa nähnyt, miten eläin on vapautettu tuskistaan kuoleman avulla, sitä vääjämättä on alkanut miettiä eutanasiakysymystä uudelleen. Jos eläimellä on oikeus vapautua kohtuuttomista kivuistaan tilanteessa, jossa ei enää muuta hoitoa ole, niin miksei ihmisellä olisi oikeutta päästä kivuistaan? Enkä tarkoita tässä tilannetta, jossa sydänsuruja poteva nuorimies saisi eutanasian, jos sellaista pyytäisi. Eniten eutanasiaa mielestäni tarvitsevat sellaisen sairauden kanssa painivat ihmiset, joita enää ei voida parantaa. Jos esimerksi syöpä on niin pitkälle edennyt ja/tai sellaista laatua ettei sitä voida hoitaa niin onko ainut hoito oikeasti kuoleman odotus? Me saisimme eläinsuojelurikossyytteen, jos me antaisimme sairaan eläimen odottaa vain kuolemaa… Miksi ihminen on tässä huonommassa asemassa eläimien kanssa?

”Ollaanko enkeleitä toisillemme..?”  Kyselee Jope Ruonansuu laulussaan… Miksei ihmiselle ei voitais myöntää inhimillisyyden nimessä myös oikeutta kuolla rauhallisesti pois – jos parantaminen ei ole mahdollista. Lääkäri voisi mielestäni olla tulevaisuudessa se taho, joka antaisi potilaalle valinnan mahdollisuuden: Mahdollisuuden odottaa luonnollista kuolemaa kipulääkittynä tai mahdollisuuden kuolla nopeasti ilman joskus sinnikkäästikin odotuttavaa kuolemaa… Aloitettaisiinko keskustelu tästä asiasta NYT?

Life in living

It’s not wrong say hello. And if you have rush somewhere it’s not still wrong slow down, and ask how you are? If you have rush so first you slow down, and notice that other people. After little bit slowing it could be good slow down more, and ask to itself why I have rush?  To me rush mean that I did something wrong. If calendar is fill up, so why only over line something?  Instead what could be to do better, it could be better thing about what I can to do more easily. Sometimes it could be good thing about what could be without to do, too.

It’s not wrong ask sometimes what want from life. If you want to be three different place same time and have every time rush, so then you want. I want to be one place, when I’m somewhere. I want stop sometime and breath fresh air in my peace. Sometime to me it’s good see around me and notice how beautiful that place is. Biggest thing to me is to be with my family. Sometimes concentrate to family is difficult when every social media feel like invite me to look how every my friends have. But to everyone, that could be good say no Facebook that time when you kids want to tell you how much they want to be together you.

Social media is change things. I still miss lot of have nice conversation, I still miss look straight my friends eyes. Sometime I want shake my friends hand or hug my friends. To me social media is good and bad thing. Sometime there is good messages and good “news”. Sometime I feel itself very alone. Okay, I have about six hundreds friends, but how many I meet during week in my really life? None, maybe. How many is my really friend that I can call to she/he if I have some serious thing that I want to tell it? None, maybe (yes you read right) one. So in social media I’m not get my happiness, that need to be get in my really life. I’m serious with that thing what I’m telling now and I not lie anything.

If I meet someone and if I have good situation have possible good conversation so I concentrate that situation at all. That time when you have possible meet someone it could come best conversation ever. But if we are just same time to do something other and not concentrate, so that time will end so fast like it start. And after losing good possibility, it’s not possible get back.

So life is only one, and one day is our last. Before it we have possible to life every day from beginning of it to end of it full life. It’s no matter are we sad or happy, it’s no matter are we poor or rich, we have only that time and that day what we have. So why don’t to be only that time what we have?

Kun Valiolaisuus ei lähde kulumallakaan

Olen Valiolainen maidontuottaja. Olen Valiolainen sydämeltäni ja tulen olemaan mukana Valiossa maidontuottajana niin kauan kuin meidän lehmistä maitoa irtoaa, tai niin kauan kuin tässä talossa maitoa lypsetään. Moni voi kysyä, että miksi juuri Valio. Toinen voi sanoa, etteikö minulla ole muuta mahdollisuutta kuin olla Valiossa. Me Valiolaiset olemme kohdanneet ihmettelyä ja vähättelyäkin jopa toisten tuottajien taholta tämän surullisen kuuluisan Putin – kohun aikana. Voin sanoa, että meillä Valiossa tämä veli venäläisen tekemä rajasulku on vaikuttanut enemmän kuin tarpeeksi. Mutta Venäjän rajasulut eivät ole sen suuremmin meidän tuottajien kuin Valionkaan vika, joten en puutu Venäjän aiheuttamaan tilanteeseen suuremmin.

Toki minä maanviljelijänä myönnän, ettei minun tilallani ole mahdollisuuksia. On vain Valio – muita maitoautoja täällä ei kulje. Mutta en ole Valiossa sen takia, että se olisi ainut mahdollisuuteni. Jos täällä kulkisi esimerkiksi Arlan tai Maitomaan autoja, kuuluisin silti Valioon. Joku väittäisi, että Valiolaisuus on vain se tuttu polku, jota on aina ennenkin kuljettu. Se tuttu polku, jolta ei haluta poiketa, koska halutaan kulkea sitä samaa raidetta jota on aina ennenkin kuljettu. Minä olen pohtinut Valiolaisuuteni syitä – ja syy ei ole suinkaan vanha tottumus, jota en ole halunnut muuttaa.

Minä väitän, ettei täällä Kainuun perukoilla olisi muita yrityksiä tulossa hakemaan maitojamme kuin Valio. Jos joku haluaa lypsää lehmiä Sodankylässä, Inarissa tai Kilpisjärvellä niin hänellä olkoon siihen vapaus. Lähellä isoja kaupunkeja on helppo harjoittaa tuottavaa bisnestä ilman ajatusta siitä, että maidot haettaisiin tasavertaisesti jokaiselta tilalta niiden sijainnista ja lähettämästä maitomäärästä huolimatta. Kun asuu korpien keskellä ja lähin maitoa tuottava naapuri on kymmenien kilometrien päässä, osaa todella arvostaa pihaan kaartavaa maitoautomiestä ihan eri tavalla.

Minä kunnioitan kovasti Valion innovatiivisuutta. Valio on keksinyt ja kehittänyt koko ajan uusia tuotteita markkinoille. Valion perusajatuksena on maksaa tuottajalle hyvä korvaus maidosta. Perusmaidon hintaa korottamalla tuottajahinta ei olisi nykyisenlainen. Ja sitä paitsi kuluttajat valittaisivat kiskonnasta. Kun Valio on käyttänyt nyt merkittävästi energiaansa tuotteiden kehittämiseen, niin kuluttajia kiskonnan sijasta ilahdutetaan ahkerasti maitohyllyyn ilmestyvillä uutuuksilla. Mikä olisi sen parempi?! Vai väitättekö, että teille riittää se sama vanha edam jota on syöty 30 vuotta ja se sama hedelmäpommijugurtti, jota pappasikin söi?

Valio on minulle tuottajana paras mahdollinen kumppani. Ei ole tarvinnut tantereella itkeä epävarmuutta maitoauton tulemisesta, samaa ei valitettavasti lihayhtiöiden autoista sanoa. Vaikeuksien keskelläkin uskon, että Valio nostaa meidän tuottajien hintaa vielä joskus ylöspäin, sillä sehän on tämän homman ydin. Minä tuottajana otan Valion jakaman hinnan ilolla vastaan kun tiedän, että sen eteen olemme arkemme eläneet – kaikki me maidontuottajat. Ja minulle ei kelpaa muu kuin Suuresti Suomalainen, kaikille tasapuolinen. Mitäpä muuta se on kuin Valiolaisuutta, sydämmen pohjasta saakka.

Elämän viimeiselle matkalle

R.I.P. Juova

Kun elämä iltaan hämärtyy
Kun koettaa synkkääkin synkempi pimeys
Pimeydessä syksyinen sade ropisee.
Minä seison heinälaossa hiljakseen
käteni Juovan vahvojen hartioiden ympärillä rauhoitellen
Mies vieressä valmistautuu viimeiseen hetkeen.

Talutan Juovan ulos hiljakseen
siinä viimeisen kerran ajatellen
pääset Juova tuskistasi,
ratkaisu lopullinen.

Kaksi sekuntia ja viimeiset potkut.
Kaksi sekuntia ja elämäsi on ohitse.
Silmissäni kyyneleet.

Lepää rauhassa Juova.
Lepää ja ole kivuistasi vapaa.

Kerro Juova terveisiä äidillesi Viirulle
Kerro terveisiä sisarellesi Alviirulle.

Laukatkaa yhdessä siellä jossain,
teidän on siellä parempi olla
kuin yksi perhe vain
niskaa punoen ja tuulessa laukaten.

Hyvää matkaa pilvien päälle, Juova.

Suomalaisen ruuan puolesta

Olen suomalaisen, laadukkaan maidon tuottaja ja ylpeä siitä. En aio niellä ylpeyttäni muutamien ihmisten ja ryhmien (kuten oikeutta eläimille) puheiden takia. Me suomalaiset maidontuottajat ja me suomalaiset viljelijät ylipäätänsä tuotamme tutkitusti puhtainta ruokaa mitä maailmasta saa. Olemme ylpeitä ammatistamme, minä viljelijänä ja monet muutkin. 

Meidän maanviljelijöiden tärkeä ja korvaamaton tehtävä on pitää Suomi ruokittuna puhtaalla ja laadukkaalla ruualla. Meidän työpanostamme tässä Suomen maassa ei voi mikään ulkomailta tuotu, enemmän tai vähemmän eettisesti tuotettu ruoka korvata. Myöskään teollisuus ei osaa tuottaa laadukasta ruokaa ilman maanviljelijöiden tuotantopanosta. Niin kauan kuin ihmiset syövät viljasta tehtyjä tuotteita, maidosta tehtyjä tuotteita ja lihasta tehtyjä tuotteita, niin kauan meitä viljelijöitä tarvitaan. 

Arki tilalla on sitovaa. Jotta voisimme huolehtia lypsikeistämme ja muista eläimistämme niin hyvin kuin haluamme, on meidän käytävä työpaikallamme navetassa vähintään kolme kertaa päivän aikana. Meidän on myös huolehdittava jokaisesta eläimestä yksilönä. Lehmien tuottamalla maidolla saadaan rahaa, jolla yritetään elää. Lypsykarjan tai minkäänlaisen nautakarjan pitäminen ei ole rahastusta lehmillä. Enemmän minä syyllistäisin sitä maakunnan ässäkauppiasta rahastuksesta, jos halutaan etsiä syyllistä "kalliille ruualle". Kaupat nimittäin ottavat tuottajain tuottamasta ruuasta aika ison osan itselleen.

Mutta miksi kirjoitan "kalliista ruuasta heittömerkeissä? Minun, viljelijän näkökulmasta ruoka suomessa on kohtuullisen hintaista, ehkä liian halpaakin. Mikä teidän, lukijoiden mielestä olisi kohtuullista maailman laadukkaimmasta ruuasta?

Maatalous on kovaa työtä, jossa raha on tiukassa ja helppoa rahaa ei tunneta. Rakennukset ja muut maatalouden investoinnit vievät paljon rahaa. Toivottavasti te ja jokainen suomalainen ostaa kotimaista ruokaa, jotta meillä, suomalaisen ruuan tuottajilla olisi tulevaisuutta. Me tarvitsemme uskoa suomalaiseen ruokaan ja sen menekkiin, muuten me kaikki suomalaiset tuottajat olemme vararikossa. Suomalainen maaseutu työllistää niin paljon ihmisiä että kukaan ei halua tietää mitä seuraisi jos viljelijät olisi vararikossa...

Kiitos että jaksoit lukea. Annan vielä isomman kiitoksen teille kun menette seuraavan kerran ruokakauppaan ja ostatte suomalaista ruokaa. Uskomme teihin, jotka syötte. Uskomme, että uskotte laadukkaaseen ruokaan ja meihin tuottajiin. Me, tuottajat olemme teitä, ruuan syöjiä varten, olemassa.

Linkkejä
Iltalehden blogikirjoitus maanviljelijöiden tilanteeseen liittyen