Muutoksen mylleryksessä

Olemme omalla maatilalla muutoksessa. Olemme mieheni kanssa yhdessä perustaneet huhtikuussa osakeyhtiön. Tämän perustetun osakeyhtiön toimiala on katujen ja teiden puhtaanapito. Kiireaika on alkanut, sillä lumi on tullut maahan ja sehän tarkoittaa tietysti auraus- ja hiekoitusreissuja. Mieheni saattaa kiskoitua kolmen aikaan ylös hieroen silmänsä unista pois ja painua hoitamaan sitä pätkää, mihin olemme suuren vastuun Destialta saaneet.

Koitamme sukkuloida navetassa lypsäen ja hoitaen ne lehmät, mitä meillä on. Eikä varsinkaan aamulla voi puolinukuksissa aloittaa lypsyä silloin kun mieli tekee, vaan itselläni on ehdittävä toimistooon työharjoitteluun mielellään ennen puoli yhdeksää. Liikunnan tarvetta navetta on kyllä täyttänyt, saa mukavan aamujumpan aamuisin ja iltaisin toimistotyön vastapainoksi...

Työharjoitteluni on mielenkiintoista. Olen työharjoittelussa kirkkoherranvirastossa. Useimmiten kohtaamamme asiakkaat ovat omaisensa menettäneitä, surevia ihmisiä. Harvemmin enää valitettavasti Puolangalla saadaan iloisia uutisia kastettavista lapsista ja avioliittoon vihittävistä puolisoista. Joten siis olen kohdannut enimmäkseen näitä omaisia, joiden kanssa sitten poisnukkunut saatellaan asianmukaisesti haudan lepoon. Meillä on omaisille kerrottava käytännön asioita ja paperiasioita ja samalla olemme mukana surun käsittelyssä. Vaativassa elämän korkeakoulussa, ja mielenkiintoisessa työssä olen saanut kysyä itseltäni kehittäviä kysymyksiä.

Kotona sitten olisi aina vastassa kaikkea kotitöitä, lapset, koulun kotitehtäviä ja yritysten kirjanpitoa.... Kaikkeen ei millään aika meinaa riittää, eikä jaksaminenkaan. Olen saanut kuitenkin ajateltua niin, että tämä muutoksen tilanne on nyt, joka on tapahtumassa vähitellen. On annettava itselleen anteksi se, ettei kaikkea voi ehtiä eikä jaksaa. En rupea asioita hoitamaan yötuurissa, sillä unistani en tingi. Toinen mistä en tingi on se, että olen äiti lapsilleni. Lapset eivät ymmärrä täysin maidän muutostilannetta. Lapset eivät halua odottaa läheisyyttä vaan kun he haluavat syliin niin miksi en vastaisi lapseni toiveeseen?

Aika menee nopeasti eteenpäin. Viikot vierivät, kuukaudetkin. Muutos tuo muutoksia ja jäämme seuramaan mitä meillä tapahtuu seuraavaksi. Onneksi kaikkea emme tiedä, mutta onneksi on unelmia!

Maatilojen murroksessa

Viimekesänä saimme kuulla ensimmäisen uutisen maidon tuottajahinnan putoamisesta. Talven päälle saimme lisää kylmää vettä niskaan ja tuottajahinta putosi edelleen. Ongelmia ei ole huonon tuottajahinnan takia ei ole kuitenkaan pelkästään maidontuotannossa vaan kaikissa maatalouden muodoissa aina viljanviljelijöistä sikatilallisiin ja kasvihuoneviljelijöihin. Etenkin sosiaalinen media villitsee huhuja, että tuottajahinnoissa tultaisiin vieläkin huonompaan suuntaan. Sosiaalisesta mediasta on saanut kuulla tilojen konkursseista ja suurista talousvaikeuksista.

Maatiloilla tekee nyt tiukkaa, sitä tuskin kukaan viljelijä kiistää. Työt ja arki jatkuvat samanlaisina, menotkin juoksevat eikä maito- tai lihatilin suuruus juuri hymyilytä.  Monet puhuvat maatilojen kriisistä, minä puhuisin murroksesta. Euroopan unioniin liittymisen jälkeen tapahtui edellinen suuri murros, nyt vallitseva tilanne on johtamassa samantyyliseen. Toki jo nyt alkanut murros voi taantua, jos tilanne muuttuu parempaan suuntaan. Mutta kukaan ei pysty kovin luotettavasti ennakoimaan tulevaa. Kaikista pahinta maanviljelijänä tässä murroksessa lieneekin epävarmuus, kysymykset siitä miten saamme peltotuet, miten käy tuottajahinnan jatkossa.

Maatilojen nykyisen kaltainen tilanne voi jatkua, mennä jopa huonompaan suuntaan. Jotkin maitotilalliset tulevat tämän kriisin johdosta lypsämään viimeisen kerran, jotkut sikatilalliset lähettävät viimeiset sikansa teurastamoon. Tuotanto tullee keskittymään lähinnä isommille tiloille ja niille, jotka ovat parhaiten osanneet laskinta käyttää oman tilansa hallinnassa. Maatilojen toiminnassa korostuukin uusi taito: talouden suunnittelu ja ennakointi. Parhaiten taloustaidon hallitsevat tulevatkin selviytymään tästä murroksesta vähimmillä kolhuilla ja pääsevät tilanteen paranemisen jälkeen nopeasti tasapainoon.

Maanviljelijöitä kehottaisin murroksen keskellä ottamaan välillä lepoa maatilan vilkkeestä ja ajattelemaan jotakin muuta. Perhe, parisuhde ja ystävyyssuhteet pitäisi pystyä pitämään tasapainossa, vaikuttaisi tilanne oman maatilan toiminnassa kuinka epävakaalta tahansa. Murroksen keskelläkin ystävyys kantaa ja auttaa huomiseen. Perheestäkin saa voimaa, vaikka välillä kiukutteleva lapsi saa hermon tiukalle.

Pelko maatilojen murroksen syvenemisestä velloo ympärillä jatkuvasti, mutta toivoa ei ole syytä menettää. Jokainen suomalainen tarvitsee leipää pöytään ja haluaa sen leipänsä päälle levitettä ja leikkelettä. Ruuan tuotantoa ja tuottajia tarvitaan niin kauan kuin on syöjiä! Murros velloo aikansa, mutta menee ohitse. Voimme mennä vain eteenpäin ja toivoa, että maanviljelijän korvaamaton rooli ruuantuotannossa ymmärretään asian oikealla vakavuudella mahdollisimman pian.

Susanna Karvonen
MTK-Puolanka, sihteeri
(Julkaistu Puolanka-lehdessä 16.9.2015)